olla sinun

haluan katsoa kirkkaisiin silmiisi
tuntea kätesi vaeltelevan vartalollani
painaa huuleni huuliasi vasten
kesäsateessa

maata vierelläsi niityllä
hengittää kanssasi samaa ilmaa
unohtaa muiden olemassaolon
olla sinun

kun taas olet mielessäni
sen tajuan
sinuun minä tahdon rakastua

Mitä tänään murehdittaisiin?

Lukion kolmannella huomasin olevani se ihminen, jota ahdisti niin paljon, että voi fyysisesti pahoin. Se ihminen, joka koki olevansa niin huono, vaikka kuinka yritti. Se ihminen, joka katsoi muiden yo-tuloksia kadehtien ja katkeroituen, koska ei olisi ikinä pystynyt samaan. Olin se ihminen, joka silti hymyili ja iloitsi muiden kanssa, eikä koskaan näyttänyt pahaa oloaan muille. Se ihminen, jonka täytyi olla vahva. Se, joka oli niin positiivinen ja tuki muita, samalla kun ahdistus tuli öisin moikkaamaan ja kysymään: "Mitä tänään murehdittaisiin?". Se ihminen, joka ei muista milloin olisi nukkunut hyvin. Olin se ihminen, joka ei ollut onnellinen. Olin se ihminen, en minä.