vielä yhden päivän

En mä ajatellut, että yksi muutos mun elämässä sais mut romahtamaan. Että yhden henkilön yksi viesti sais mut vaan hajoamaan. Löytämään itseni 2kk sen jälkeenkin vielä huutoitkemästä mun huoneesta. Mutta se sai. Joka päivä kamppailen sen kanssa, että jaksanko vielä päivän loppuun, jaksanko hengittää. Vielä viisi tuntia pitää jaksaa, sitten voin nukkua. Paitsi, että en halua nukkuakkaan. Nään painajaisia, unia asiasta, nukun huonosti. Syyllisyys painaa joka päivä, vaikka yritän kysyä itseltäni, että miksi, enhän mä mitään väärää edes tehnyt. Kun oliskin siihen vastaus. Kun oliskin mihinkään tähän vastausta. Kun vaan jaksais vielä yhden päivän hengittää.

olla sinun

haluan katsoa kirkkaisiin silmiisi
tuntea kätesi vaeltelevan vartalollani
painaa huuleni huuliasi vasten
kesäsateessa

maata vierelläsi niityllä
hengittää kanssasi samaa ilmaa
unohtaa muiden olemassaolon
olla sinun

kun taas olet mielessäni
sen tajuan
sinuun minä tahdon rakastua

Mitä tänään murehdittaisiin?

Lukion kolmannella huomasin olevani se ihminen, jota ahdisti niin paljon, että voi fyysisesti pahoin. Se ihminen, joka koki olevansa niin huono, vaikka kuinka yritti. Se ihminen, joka katsoi muiden yo-tuloksia kadehtien ja katkeroituen, koska ei olisi ikinä pystynyt samaan. Olin se ihminen, joka silti hymyili ja iloitsi muiden kanssa, eikä koskaan näyttänyt pahaa oloaan muille. Se ihminen, jonka täytyi olla vahva. Se, joka oli niin positiivinen ja tuki muita, samalla kun ahdistus tuli öisin moikkaamaan ja kysymään: "Mitä tänään murehdittaisiin?". Se ihminen, joka ei muista milloin olisi nukkunut hyvin. Olin se ihminen, joka ei ollut onnellinen. Olin se ihminen, en minä.

Ajatelmien alku

Kaikella on alku ja loppu. Onko tämä alun loppu vai lopun alku? Enpä tiedä. Mutta tiedän sen, että tulee olemaan ajatelmia, niin turhia kuin tarpeellisia ja niin kuviteltuja kuin todellisia. Myös pitkiä ja lyhyitä. Joskus ehkä vain mietelauseita, Ken tietää. Ken tietää paljon.