En mä ajatellut, että yksi muutos mun elämässä sais mut
romahtamaan. Että yhden henkilön yksi viesti sais mut vaan hajoamaan. Löytämään
itseni 2kk sen jälkeenkin vielä huutoitkemästä mun huoneesta. Mutta se sai.
Joka päivä kamppailen sen kanssa, että jaksanko vielä päivän loppuun, jaksanko
hengittää. Vielä viisi tuntia pitää jaksaa, sitten voin nukkua. Paitsi, että en
halua nukkuakkaan. Nään painajaisia, unia asiasta, nukun huonosti. Syyllisyys
painaa joka päivä, vaikka yritän kysyä itseltäni, että miksi, enhän mä mitään
väärää edes tehnyt. Kun oliskin siihen vastaus. Kun oliskin mihinkään tähän
vastausta. Kun vaan jaksais vielä yhden päivän hengittää.
